Search
  • Anu Maitri

Kuinka tulla orgastiseksi naiseksi?

Updated: May 25


Nainen on luonnostaan sensuaalinen ja kehollinen, herkästi aistiva, mutta usein nykymaailma ja sen vaatimukset ovat saaneet naisetkin stressaantumaan, jännittymään, vieraantumaan omasta kehostaan ja sen tuntemuksista. Aihe on syvällinen ja vaatisi laajempaa käsittelyä, mutta näilläkin pienillä vinkeillä pääset jo hyvään alkuun :)


1. Rentoutuminen

Kaikkein tärkeintä on rentoutumisen taito – tätä ei voi koskaan korostaa liikaa. Rentoutuminen on etenkin naiselle äärimmäisen tärkeää, jotta hän voi virittäytyä kehonsa tuntemuksiin ja alkaa ylipäänsä aistimaan niitä herkemmin. Nautinnolle ja mielihyvälle antautuminen vaatii syvää rentoutta.


Tee esimerkiksi rento kävelylenkki luonnossa, aistien erilaisia tuoksuja, ääniä ja tuntemuksia, tuulen virettä ihollasi, kukkien ja kasvien kauneutta ympärilläsi. Lempeä, kehoa kuulosteleva jooga ja syvärentoutuminen (ns. yoga nidra) ovat mitä parhaimpia keinoja saada hermosto rauhoittumaan ja keho päästämään irti jännityksistä. Lempeä jooga avaa kehoa ja sen lukkoja pehmeästi, ilman vaatimuksia ja arvostelua. Jooga voi olla apuna myös jopa traumaattisten kokemusten purkamisessa kehosta. Joogan myötä alat kuuntelemaan kehoa ja sen viestejä ja tiedät, milloin tarvitset lepoa, milloin voimakkaampaa harjoitusta. Jooga myöskin herkistää aistimaan kehon hienovaraisempia tuntemuksia ja jopa energiakehoa. Syvään hengittäminen antaen uloshengityksen tulla suun kautta aktivoi parasympaattista hermostoa, joka rauhoittaa meitä. Rentouttavan, pehmeän musiikin kuunteleminen voi auttaa tilanteissa, joissa et voi joogata tai rentoutua ;)


2. Vanha pois

Vanhan tunnelastin purkaminen pois kehosta tekee meidät nautinnollisiksi ja sensuaalisiksi. Kun tunteet saavat virrata vapaasti, eikä ole ns.hyviä ja huonoja tunteita (esimerkiksi ”saan tuntea itseni iloiseksi, mutta en vihaiseksi”) voimme kokea myös syvää nautintoa, ja sallimme itsemme antautua elämän virtaan. Jumittavat tunteet estävät energian, myös seksuaalienergian liikkumisen. Tässä voivat auttaa erilaiset tunteenpurku-harjoitukset kuten Oshon dynaaminen meditaatio tai ns.pillow beating tai esimerkiksi tanssiminen itseään kuunnellen ja kehon vapaa liikuttelu musiikin tahtiin.


Omien tunnelukkojen tiedostaminen ja itsensä eheyttäminen niistä vapauttaa meitä turhasta. Kontrollista irti päästäminen ja antautumisen harjoittelu tuo meitä lähemmäs omaa naisellista ydintä. Mitä antautuneempi voit olla, sen syvempiä nautinnollisia kokemuksia voit kokea esimerkiksi rakastellessa. Antautumista voi harjoitella kuitenkin vain turvallisessa ja rakastavassa suhteessa ja ympäristössä eikä se liity koskaan alistumiseen. Sydämen avoimuus ja rakkauden voimistaminen sydämessä nostaa esille oman naisellisen kukoistuksen ja hehkun. Vanhoista kaunoista ja katkeruudesta kannattaa päästää irti esimerkiksi anteeksianto-harjoituksien muodossa.


3. Aistien herättäminen ja kosketus

Aisteja kannattaa herkistää ja tehdä erilaisia aistiharjoituksia, kuten esimerkiksi tietoista syömistä jonkun pikkuherkun kanssa tai eteerisen öljyn tuoksuttelua. Osa eteerisistä öljyistä sopii erityisen hyvin naiseuden tukemiseen, näistä esimerkiksi aito ruusu, jasmiini ja ylang-ylang ovat klassikoita. Mitä herkempiä aistimme ovat, sen avoimempana olemme myös aistinautinnolle.


Kosketus on aisteista merkittävin. Kannattaa tutkia omaa kehoaan, löytää erilaisia nautinnollisia alueita koko kehon alueelta ja kosketella itseään ja muita paljon. Kosketus herättää kehossamme mm. oksitosiinin ja erilaiset mielihyvähormonit, jotka saavat meidät kokemaan esimerkiksi turvantunnetta, rentoutta ja mielihyvää. Ihanan, rakkaudellisen läheisyyshetken aikana tai vaikkapa lemmikkiä silittäessäsi, oksitosiini virtaa villisti suonissa ja saa olon tuntumaan ihanalle. Oksitosiini valmistelee meitä myös kokemaan orgasmin ja mitä enemmän meillä on kehossa oksitosiinia, sen voimakkaampana koemme orgasmin. Niinpä voit halailla itseäsi, koskettaa käsivarttasi herkästi, sivellä hiuksiasi ja tutkia koko kehoa. Usein olemme pinttyneet johonkin tietynlaiseen itsemme koskettamisen tapaan, esimerkiksi vain sukuelimien hyväilyyn. On hyvä laajentaa tietoinen, rakastava kosketus kattamaan koko kehon alueen. Voit tunnustella tai jumppailla myös lantionpohjan lihaksia, jotta saat paremmin tuntumaa nautintolihaksiisi. Samoin rintojen lempeä päivittäinen hieronta virittää kehoa eroottiselle aallonpituudelle ja tekee kaiken lisäksi hyvää rinnoille!


4. Seksuaalienergian tukokset avautumaan

Jos olet suhteessa, voit pyytää kumppaniasi koskettamaan sinua erityisen herkästi ja kuulostellen sitä, mikä tuottaa nautintoa. Silloin, kun rakastelette, pyrkikää tekemään se superhitaasti, tietoisesti ja hellästi, jolloin on aikaa aistia pienetkin yksityiskohdat ja tuntemukset. Tutkikaa yhdessä ja erikseenkin kehon erogeenisiä alueita. Seksuaalienergian laajentaminen koko kehoon ja ns. peak-orgasmien välttäminen ainakin välillä avaa kehon energiajärjestelmää aivan uudella tavalla. Rakastelkaa siis toisinaan hitaasti, sensuaalisesti, ilman päämäärää ja hikoilua! ;)


De-armouring-hoitoja voi harkita, jos sukuelinten alueella on jännityksiä/kipuja tai kehossa muita tukoksia. Hoidossa avataan koko kehoa ja energiat pääsevät virtaamaan vapaammin. Turvallisen hoitajan kanssa voi myöskin aistia nautinnollisia tuntemuksia täysin vastaanottavaisessa tilassa, seksuaaliaktin ulkopuolella ja ilman tarvetta vastata kosketukseen. Yoni-egg on lempeä yonin (naisen sukuelimen) hoivaaja, joka pehmentää emättimen seinämiä saaden sen herkistymään uusille tuntemuksille.


5. Ravinto

Yksi yllättävä keino orgastisuuteen on terveelliset elämäntavat ja ravinnerikas ravinto. Kun kehomme on elinvoimainen ja terve, monet sen toiminnot toimivat mainiosti. Ravinnon kautta saamme myös erilaisia seksuaaliterveyttämme hoitavia ainesosia, mineraaleja ja vitamiineja. On olemassa lisäksi erityisiä afrodisiakkeja eli eroottista ja seksuaalista energiaa meissä lisääviä yrttejä ja kasveja – sekä tietenkin raakasuklaa, joka sopii erityisen hyvin naisille! Vettä kannattaa myös juoda runsaasti ja siten kosteuttaa itseään sisältäpäin. Lämpimät kylvyt ja luonnonvesissä uiminen voivat olla jo itsessään sensuaalisia, rentouttavia kokemuksia avaten meitä myös laajemmin eroksen tuulille :)


Toivottavasti nämä lyhyet vinkit auttavat sinua polullasi olemaan aistillisempi ja orgastisempi nainen. Jos haluat syventää aihetta, voit tulla tantriseen valmennukseeni tai esimerkiksi ”Sensuaalinen ja voimaantunut nainen”-kurssille, jonka pidän Heidin kanssa 18.7. Mandalatalolla.


Kuva: Ines Honfi "Blossoming"


610 views2 comments

Recent Posts

See All